Pääsiäisenä möllötetään ja mietitään syvällisiä.

Perinteinen ajankohtaan kuuluva sää luo hyvät puitteet.




Onneksi meillä on mustarastaat. Ovesta ulos astuessa kuuluu tuk, tuk, tuk tai pät, pät, pät.
Hirmuinen kuhina puissa ja ilmassa. Kaikenlaisia siivekkäitä suihkii ilmassa.

Kovin ovat arkoja vielä. Minkälainen väijyteltta lie pitäisi pihalle pystyttää, että saisi kunnon kuvia niistä.



Kuurutaan...



...ja välillä näyttäydytään.



Pihalla on neljä yksilöä, joista ainakin yksi on naislintu.
Mustarattaat siis rastaat ovat todella hauskoja seurattavia. Ne ovat niin iloisen ja touhukkaan oloisia.

Vaahteroiden juurelta on jo maa paljastunut. Rastaat kaivelevat syötävää niiden juurelta tarmokkaina ja nakkelevat  puun lehtiä. Puunjuurelta toiselle siirtyessään ne ylittävät lumialueen juosten. Painelevat kyyryssä hirmuista kyytiä pälveltä toiselle.

Eilen laitoin linnuille uuden talikyörän ja ruokintamökkiin jyviä. Ei ole luonnossa vielä tarpeeksi pälvipaikkoja, eikä muutoinkaan linnuille syötävää.

Omenoita pitää rastaille myös hommata. Niistä ne pitävät.



Viime vuonna huhtikuun loppupuolella mustikset olivat jo melko kesyjä. "Käyneitä omppuja, jamiii!"



On epäilys, että tämä naislintu oli vahvasti päihtynyt lentäessään kuistille sisään. Vapauteen päästyään se istuksi hetken vaahteran oksalla, eikä ollut moksiskaan.



Tätä en tunnista. Se lauloi kauniisti. Voiko olla myös mustarastas? Sillä on suorempi ja pidempi nokka, sen höyhenissä on sateenkaaren värit, hieno.

Mutta mik hän on? Noita ei ole vielä tälle vuodelle näkynyt.



- Ei. En ole raapinut lattiaan jälkiä.

- Ei. En ole nähnyt kuka olisi voinut raapia.