"On humisevaa menoa kun myrskyävällä merellä noita-akka lankeaa loveen. Lokit paiskautuvat aaltoihin ja tiirat itkevät." viite

Oli ilahduttavaa nähdä meriveden olevan kirkasta. Siinä äkäisempikin peikko lankeaa loveen eli melkein vaipuu transsiin aaltoja katsellessa. Kokkolan Vanhasta satamasta lähtiessä vesi oli sekaista ja likaisen näköistä.  Kauemmas kaupungista päästyämme vesi kirkastui.

Kuinka meri voi olla aava.  Tuota mahtavaa avaruutta katsoessa tulee mieleen Aavan meren tuolla puolen jossakin on maa...

Reissaaminen on mukavaa, kun ei ole liikaa tunkua. Elokuun alkupuolella 2009 sattui hieno tilaisuus ja sää päästä merelle.  Samana vuonna juhlittiin Tankarin 120 vuotispäiviä, joka ei elokuussa enää näkynyt millään lailla.

Äitini oli aikoinaan kotiompelijatar, kuten silloin sanottiin ja radio oli aina auki. Pesunkestävänä maakravun poikasena kuuntelin lumoutuneena, kun lukija hoki kuin mantraa:  Merisää ja säähavaintoja rannikkoasemilla tänään.  Godskasandöö, plus 8, etelälounas 7, puolipilvistä, yli 50, benkttsäär, raippaluoto, kotka-rankki, uuutöö ja tankar sitä ja tätä. Hokemat pysyivät merkitykseltään täysin ufoina, kunnes pääsin ensimmäistä kertaa merellä olevalle saarelle, jolla on säähavaintoasema. Nyt on nähtynä kolme,  tarkoitus olisi bongata niitä lisää.

Laivat ovat hienoja laitoksia, niissä on monen monta kaunista yksityiskohtaa...

...ja kieltomerkkejä. Oli niin käskevä sävy kaikkine huutomerkkeineen, ettei tehnyt mieli edes hipaista. Jos vaikka koko bootti olisi kääntynyt ylösalaisin.

Edessä Satumaa.

Yksin reissaamisessa on puolensa. Tapaa uusia, mielenkiintoisia ihmisiä. Menomatkalla juttelin erään naisen kanssa ja takaisin tullessa iäkkäämmän pariskunnan. Pariskunta oli paikalllisia ja alkuun arkailtuaan meillä oli oikein antoisa juttutuokio. Oli ihana kuunnella paikallista murretta ja heidän tarinoitaan Tankarilla käynneistä.

 Ah, siinä se on. Majakalle piti hinkua vuosikausia ja vihdoin retki toteutui. Tankar, Tankokari eli Klippan.

Tankar

Kokkola tästä katsottuna n. 15 km, ehkä hieman vasemmalle. Oli hienoa vain ajatella omiaan ja ihailla merta 1,5 tuntia kestävän boottimatkan ajan. Rentouttavaa.

Saarella on pikkuisia mökkejä, joilla näytti olevan asukkaita. En halunnut kuvata kenenkään yksityisyyttä.

 

Kivikummeli. Opas selitti koko ajan jotain, kaikki meni täysin ohi.  Olin aivan paikan lumoissa. En ymmärrä, mikä paikasta teki niin kiehtovan. Karuna ihmisenä ehkä paikan karuus.

Majakan takapuoli, aika saman näköinen kuin etupuoli.

Olin kuvitellut Tankarin majakan melko matalaksi. Valitettavasti majakkaan pääsee kapuamaan vain majakkapäivinä ja nyt ei ollut sellainen. Torni oli ja pysyi suljettuna anovista katseista huolimatta. Asia korjautunee tuonnempana.

Mutta kuten sanottua, turha pillittää sellaisen perään mitä ei ole...

Majakan takaa reitti jatkui yli "nummen". Jossain nuorten kirjassa seikkailtiin nummilla ja ajattelin tämän olevan nyt just sitä ittiään. Hirvittävän kituliasta kasvustoa, reitti merkittynä maassa valkoiseksi maalatunin kivin.

Saarella on myös kappeli, joka ei tehnyt lähtemätöntä vaikutusta. Hetken aikaa istua töjötimme siellä oppaan kertoessa tarinoita.

Tyrnejä. Livenä! Täältä oikiat tyrnit ovat kotoisin, rannikolta, öh, siis meren rannalta.

Sianpuolukoita?

Mesimarja. Näitä ei meilläpäin kasva. Ihmeteltyäni asiaa, opas nappasi yhden nähtäväksi ja kuvattavaksi. Samaa en olisi uskaltanut tehdä. Luonto näillä saarilla on haavoittuvainen ja ellei joku paikallinen ole mukana kulkemassa, noudatan varovaisuutta reittivalinnoissa ja kaikissa tekemisissä.

Luotsivenesatama. Siinä oli jotenkin niin mahtavan näköinen vesi, että olisi tehnyt mieli mennä sekaan sukeltelemaan.

Niin kirkasta, niin houkuttelevaa. Ehkä vielä tuolla sukellellaan.

 

Jätkiltä on mennyt näkö.

Hylkeenpyyntimuseoon sai tutustua, ketä kiinnosti. On ne olleet aikoja.

Rannassa oli vaja, jossa oli Onnin ja Eevindin (muistaaksein)  käyttämä hylkeenpyyntivene. Veneessä oli tallella kuvassa näkyvien romppeiden lisäksi pari pitkääsiimaa. On ne olleet kovia ukkoja siihen aikaan.

Tuohesta tehty yläpaula tai siis kohot...

...ja tuohesta tehdyt verkon painot.

Näkemisiin Tankar.

 

Viite, Arto Paasilinna, Kylmät hermot, kuuma veri -kirjan ensimmäinen lause. Paasilinnaa parjataan aivan suotta. Ko. kirjassa kirjailija näyttää perehtyneen aiheeseensa ja paikkoihin perustellisesti.

 

Muista majakoista: Majakka

Bengtskär kuvat ovat paperisina, parilta eri reissulta. Skannaan joskus, jos sille päälle pamahdan. Toisella kerralla saarella oli liikkeellä hirmuiset ihmismassat. Meinasi tällainen ihmisiin tottumaton jumikuula ahdistua : ) Silloinkin oli aivan järkyttävä hinku päästä mereen sukeltamaan, semminkin kun vedessä pulikoi sukellusporukka mustat puvut kiiltäen. Silloin olin kateellinen, pakko myöntää moinen alhainen piirre itsestään.