Intopinkeänä haimme tavarat rautakaupasta. Ajelimme kotiin, mies kuorman kanssa edeltä. Ajelin jonkin matkaa perästä pimeällä tiellä kuuppa punaisena miettien työasioita ja remonttia. Sitten lävähti.

Ehdin hihkaista HUI! miettien, mikä äärimmäinen saattoi lävähtää taivaalta silmiin pilkkopimiällä tiellä. Mikään laskeutuva lentokone ei tee tuollaista. Samassa muistin. Pönttö. Automaattinen liikenteenvalvonta.

Seuraavana aamuna ajelin töihin yhtä kiihkeästi työasioita miettien - ja taas lävähti. Sanoin ääneen jotain muuta kuin hui. Ei ole tottakaan. Nyt menee todella, todella hyvin, tuskittelin. Samassa paikassa, mennen tullen aaarrgh!

Mieli mustana odottelin postia. Tulihan sitä. Ensimmäinen salamavalon läväytys olikin ilmeisesti edellä ajaneelle. Toisesta tuli huomautus, ylinopeutta 4 km/tunnissa.

Joten jihuu! Iloisna katselemme nyt lautakasaa olohuoneen pöydän alla. Millaistahan olisi, jos ei olisi lautakasoja siellä sun täällä. Jouluna ei remontoida. Jouluna vain ollaan ja nautitaan elämästä.