Hygrophorus camarophyllus.

"Kreikan hygros: märkä, kostea, phorus: kantava, kamaro: holvi, phyllon: lehti

Sotvaxing (ruots.)

Kitse-limanutt (vir.)

Monen sienestäjän mielestä mustavahakas, jota on nimitetty myös noenruskeaksi vahakkaaksi (sotbrun vaxskivling), on vahakkaista paras."

Kantava ilmeisesti tarkoittaa sienen johteista jalkaa, jota katsoessa tulee mieleen kaariholvi. Lehti viitannee kasvupaikkaan.

 

Jos pitäisi valita kolme parasta sientä, kuuluisi mustavahakas siihen joukkoon. Kolmonen.

Ykkönen on mustatorvisieni, jota epätoivon vimmalla yritän löytää. Toki toissailtainen mustavahakaslöytö korvasi jälleen kerran sitä pettymystä, ettei mustia herkkutorvia edelleenkään löytynyt. Kakkosena on kartiohuhtasieni, jota sitäkin löytyy valitettavan harvoin.

Paikka oli hyvin hämärä jo siihen kellon aikaan. Melkein sattumalta huomasin mustat herkut. Yleensä paikolla, joista olen näitä löytänyt, on melkolailla samannäköistä. Hieman havupuun risuja, isoja havupuita, kosteaa ja sammaleista. Aika synkkää, ehkä.

Nyt olisi taas erägeepeeässälle ollut käyttöä. Jos vielä ei ole mahdollista, odotan niin kauan, kun puhelimeen saa ohjelmiatai sellaisia puhelimia, joihin voi karttoihin merkitä sienipaikkoja. Mustavahakas on nääs, nääs, nääs sellainen sieni, ettei niitä lähimainkaan joka vuosi tule. Silloin olisi hyvä, jos olisi kartalla tallella paikat, joista niitä kävisi hakemassa. Ettei joku paikka vain unohtuisi : )

Kuvassa mustikset ovat salaman takia liian ruskean näköisiä. Tässä näkee, että sieni on todella herkullinen, myös elukoiden mielestä. Joku rotanpoika on käynyt jyrsimässä evästä sienen laidasta.

Oikeammat värit. Vahakkaat ovat yleensä myöhäisemmän syksyn sieniä. Nyt sopii toivoa, että satokausi jatkuisi pitkälle syksyyn. Kylmät yöt viilentävät matojenkin tunteita ja ne pitävät silloin vähemman juhliansa sienien uumenissa.

Oi, katsokaa kauneutta. Miten joku sieni voi olla noin kaunis. Ja se tuntu. Jos lakkia taivuttaa, se rapsahtaa iloisesti poikki. Yhtään ei ole sitkeä.

Vaikka löytö olikin melko iso, sain nippanappa pannullisen. Jotkin pienetkin yksilöt olivat kovasti matojen herkuttelemat. Valkoisia, pulleita tyytyväisen näköisiä matosia valtoimenaan. Ei sellaista ilkiä syödä. Paitsi en tiedä jos karppaajat syö. Saa proteiinit siinä samalla. Voihan se tietysti olla etukin. Miltä kantilta sitä katsoo...

 

Sienihommissa pitää olla nopea. Matojen ja nopean pilaantumisen takia. Eilen piti käydä töiden jälkeen noukkimassa juuri nousseet haaparouskut, mutta väsähdin lähtökiihdytyksessä. Heräsin päikkäreiltä klo 20. Siihen aikaan on enää turha mennä metsään. Paitsi jos tykkää mennä vain huvikseen pimeään töjöttämään.  

Viime viikon saalista. Silloin olivat kehnäsienet ja haperot parhaimmillaan. Herkkutatteja nousee edelleen koko ajan lisää. Kanttarellit siis kantarellit eli keltavahverot (tunnetko yhtään ihmistä, joka kertoo löytäneensä valtavan määrän keltavahveroita?) olivat jo hieman vetisiä ja jotkin niistä lakin reunoilta hieman kuivahtaneita.

Onneksi kaikenlaisia muita herkkuja on koko ajan nousussa. Maistamatta mm. ukonsieni, tryffeli, matsutake eli kotoisemmin tuoksuvalmuska, jota meidän perältä ei välttämättä löydy. Voisi kärkikolmikon järjestys muuttua.

 

Ajai jai. Meinasi viite lainaukseen unohtua, siis tässä lainauksen kohde:

Sieniopas, Pelle Holmberg, Hans Marklund

Suomen oloihin soveltaen suomentanut Maija Rantala

Otavan kirjapaino Oy

Keuruu 2004

Kirja ilmestyi 1. kerran 1998, ruotsinkielinen alkuteos: Nya svampboken