Oppimiskäsitys: ihminen oppii tekemällä ja erehdysten kautta - tai sitten ei.

Kahvipuu oli talossamme muuttaessamme siihen. Se teki pieniä viehkoja valkoisia kukkia, jotka tuoksuivat hyvälle. Kukista kehittyi marjoja, kahvipapuja.

Se oli hieno ja iso, melkein kattoon asti.

Tarkkasilmäinen huomaa lehtien olevan pölyiset, joten keksin loppukesästä viedä sen ulos. Sade huuhtelisi ja hoivaisi kahvipuuta.

Puu unohtuikin turhan pitkäksi aikaa ulos ja se sai kylmää. Eikä se tainnut oikein tykätä auringonpaahteestakaan.

Ajattelin korjata tilannetta vaihtamalla kahvipuun isompaan ruukkuun ja uuteen multaan. Syksyllä. Kaikki oikeat viherpeukalot tietävät mitä siitä seuraa: lopuksi oli pelkkä ranka, jota sitkeästi kastelin ja toivoin pieniä vihreitä silmuja vielä tulevan esiin. Jouluna lakkasin toivomasta. Keväällä kannoin rangan kompostiin. Ja surin. Harmittaa vieläkin.

Opetus: kaikki kukat eivät pidä ulkoilmasta. Mitkään sisäkukat eivät pidä pakkasesta. Ruukkua ja multaa ei pidä vaihtaa syksyllä, vaan keväällä, juuri nyt.

Ihminen on huono oppimaan. Niistä tuonnempana.