Hiekkasärkkä on juuri ja juuri pinnan alla kuvan keskellä, se on melkein koko kuvan levyinen. Hiekkasärkkä "tipahtaa" rajusti sivuiltaan ja päästään. Lapsena ja nuorena siellä tuli käytyä veneellä keräämässä kiviä taskut täyteen. Nyt olisi mukava käydä kokeneemman kaverin kanssa snorkkeloimassa ja katsomassa kuinka rajusti särkkä raunoiltaan syvenee. Silloin se tuntui ääripelottavalta, syvälle ei edes uskaltanut katsoa.

Ennen särkän päässä oli käpäinen risu varoituksena veneilijöille. Nyt siinä on kunnon merkki, joka näkyy kuvassa heikosti. Vaan kuinkahan moni on siihen veneellään täräyttänyt?

Ja kuinka on mahdollista, että särkkä on vieläkin siinä? Etteivät aallot ole huuhtoneet sitä olemattomiin?

Outoa.

Kuva on pienen matkan päässä hiekkasärkältä. Kummassakin paikassa on pohjan täydeltä toinen toistaan kauniimman värisiä kiviä.

Hiekkasärkällä saattoi viettää päivän kepoisesti. Sieltä löytyi valkoisia, läpikuultavia, vihertäviä, mustia ja oransseja aarteita.

Vaan, voi surkeuden määrää! Kivien kuivuttua ne näyttivät kaikki samanlaisilta. Hehkuvan kauniit värit ja aarteista aartehimmat muuttuivat harmaiksi, tylsiksi peruskiviksi, joita joka paikka on turvoksissa.

Vaan konstit on monet. Vanhemmiltani oli jäänyt parkettilakkaa remontista yli. Yhden kauniin kesäpäivän päätteeksi kaikki kerätyt kivet loistivat jälleen riemukkaissa väreissä, aivan kuten ne hiekkasärkällä pinnan alla tekivät. Jota kivikärpänen on purrut, tietää mitä tarkoitan, kun värittömän kiven saa hehkumaan väreissä. Sielussa soi ilo : )

Nyt 40 vuotta myöhemmin tiedän muitakin konsteja kiven värien hehkun säilyttämiseksi. Ja sen, että kiveä sulakkeen kylkeen hinkkaamalla voi kivestä päätellä jotain. Ehkä : )