Kuulkaas poijaat ja tytöt, kyllä se vain niin on, haaveita kannattaa vaalia ja toteuttaa.

Tämän vedenalainen maailma on aina kiehtonut - ja hieman pelottanut. Nyt alkujännityksen hälvettyä ihan puhtaasti vain nautin.

Kameraan olen tyytyväinen. Se on tällaiselle amatöörille riittävä. Toistaiseksi. Opin siitä koko ajan uusia ominaisuuksia. Kuten vedenalaisen makrotoiminnon.

Ihan ensimmäiset kuvat otin menetelmällä kamerakäsi veden sisään ja naps. Siis nämä hiilimadot ja sammakonpojat.

Toisessä vaiheessa ja järkyn kylmässä vedessä kokeilin maskia ja snorkkelia ja kuvaamista uppeluksissa. Vesi oli varmaan liian kylmää ja horkassa täristessä kuvista tuli aika epätarkkoja ja jotenkin hätäisesti roiskittuja.

Kolmannella kerralla olin vedessä omaan vesirajaan asti ja kuvasin pinnalta vedenalaista maailmaa. Taas liian kauan, mutta onneksi mies oli laittanut saunan päälle. Alla oleva kuva on otettu tällä menetelmällä.

Ja kuvien väreistä. Keltaisuus johtunee valosta tai sitten levistä ja siitepölystä.

Viimeksi vesi olikin jo ihanan lämmintä, sukelluksissa oleminen oli silkkaa nautintoa. Kuvista tuli jo melkoisen normaalin värisiä, mutta niistä tuonnempana lisää. Veden alla oleva maailma lumoaa ja uudet ystäväni siellä : )

Paljon on opittavaa ja säädettävää. Sepä onkin osa kiehtovaa harrastusta, uuden oppiminen.

Mistä haaveilet? Kannattaa toteuttaa.

 

Suihkuun ja töihin pöristelee,

ampiine