Siinäpä se:

Etelä-Saimaa:

Naislenkkeilijää Lappeenrannassa purrut karhu suojeli pentuaan

3.7.2009 18:57

Karhu pentuineen liikkuu Penttilän suuntaan. Karhu ja lenkkeilijä törmäsivät toisiinsa Lappeenrannan Kasukkalassa perjantaina illansuussa. Lenkkeilijä on loukkaantunut ja sairaalahoidossa, mutta hänellä ei poliisin mukaan ole välitöntä hengenvaaraa.

Karhu oli liikkeellä pennun kanssa ja hyökkäsi lenkkeilijän kimppuun suojellakseen pentuaan. Lenkkeilijä on Etelä-Saimaan tietojen mukaan noin 40-vuotias Kasukkalassa asuva nainen.

Viranomaisten mukaan karhu ja sen pentu liikkuvat parhaillaan Penttilän kylän suuntaan. Poliisi on sulkenut Penttilän kylään johtavat tiet. Poliisi aloitti välittömästi operaation, jonka tavoitteena on karhun lopettaminen. Karhulle on riistanhoitopiirin mukaan tappolupa.

Poliisi, rajavartiolaitos ja noin 50 metsästäjää jahtaavat vaarallista karhua Lappeenrannan lähistöllä. Karhujahdissa on mukana myös rajavartioston helikopteri.

Lappeenrannassa on liikkeellä useita partioita etsinnöissä ja yleisöä Poliisi kehottaa ihmisiä pysyttelemään sisätiloissa, kunnes vaara on ohi.

Etelä-Karjalassa ihmisen ja karhun kohtaaminen on miltei päivittäistä. Lappeenrannan seudulla karhuhavaintoja on tältä vuodelta jo liki 150. 

Karhu on tappanut Suomessa ihmisen Ruokolahdella kesällä 1998. Tuolloinkin kyseessä oli karhun ja lenkkeilijän kohtaaminen. Kyseessä oli ensimmäisen kerta sataan vuoteen, kun karhu tappoi ihmisen Suomessa.