Elämä itärajan pinnassa ei ole tylsää. Eläminen täällä on oikea extreme -laji.

Nyt kun on tullut vähennettyä 6-tiellä ajelua, niin vipinää riittää täällä pöpelikössäkin.

Lähdimme Bellan kanssa metsälenkille. Kuljettiin hiekkateitä, metsäteitä, pitkin pellon reunoja ja sysimetsiä. Viheltelin ja huutelin sille normaalia enemmän enimpien nallukoiden häätämiseksi.

 

Näillämain pöpelikössä ollessamme helikopteri lensi ensimmäistä kertaa yli.

Sitten, luultavasti armeijan kopteri, alkoi ajelemaan useamman kerran yli. Mietin, että tekevätköhän ne nallukkalaskentaa. Sitten mietin, että miten ne saa sellaisella möykällä yhtään elukkaa näköpiiriinsä.

Jatkettiin Bellariinan kanssa luontoretkeä ja kopteri tulee aina vaan takaisin. Siinä vaiheessa aloin olla vähän levoton: etsiikö ne jotain. Ei kait tuollaisilla polttoainerohmuilla huvikseen kruisailla. Mitäs itärajan tuntumassa yleensä etsitään?

Bella rymysi tapansa mukaan kaikki vesilammikot ja paksinnusojat ja suunnitelmissa oli mennä tätä kautta rantaan koiran huljutukseen, suurimpien mutakökköjen pesuun.

Tässä pöpelikössä oikealla Bella sanoi, VUH!  Se koira ei turhia hauku. Saattoihan se olla hirvikin. Mutta silloin me lähdettiin. Levottomuutta herätti myös se ylilentoja tekevä kopteri.

Kerran kopteri lensi yli kotimatkalla ja vielä kerran pihalla ollessamme.

Eikä siinä vielä kaikki.

Reissun jälkeen selkää pitkin marssi tällainen iljetys. Nämähän ovat lukemani mukaan melkein pahempia kuin karhut ja 6-tie liikenne yhteensä.

Kuvassahan on punkki eli puutiainen. Kaupungistunut mieheni kysyi kuvan nähtyään: "Ai, onko se hämähäkki vai hirvikärpänen?"

Hän ei vissiin yhtään kuuntele, mitä hänelle puhun. Keuhkosin hirveästi suihkuun mennessäni punkista!

Punkelot vaanivat saalistaan heinikoissa, eivätkä leppäpuissa, kuten ennen luultiin.

Malja elämälle!