Kun kavereiden kanssa mökkeilystä selviää hengissä tai vammoitta, voi sitä pitää voittona.

Joidenkin ystävien kanssa sitä aina vaan sattuu ja tapahtuu, vaikka lähtisi vain pelkästään kauppareissulle.

Huonot merkit alkoivat olla jo ilmassa viime sunnuntaina, kun kävimme pohojalaasille näyttämässä mökkiämme. 

Paluumatkalla auto lingurteli, eikä sillä voinut ajaa kun kahdeksaakymppiä. Tuli mieleen Leevi and the Leavingsin kappale: vastaantulijoiden kaistalla on vmaista luistella. Onneksi päästiin hyvässä kuosissa kotiin.

1244099478_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Vararengas kaikkensa antaneena.

Siispä rengasliikkeeseen ja kumien vaihtoon. Ostin taakse kaksi uutta kumia, etupyörät olivat vielä kuulemma ok.

Olin onnellinen, jippii, nyt menoksi ja baanalle. Ystävätär pyysi mökille, jossa olen käynyt 11 vuotta sitten.

Sain ajo-ohjeet ja tietenkin kahden viimeisen kadun osoitteet, sanoinhan tulevani navigaattorin ohjastamana. Yhteentoista vuoteen mahtuu paljon.  11 vuotta sitten heidän mökille mentiin ihan eri reittejä ja loppumatka veneellä. Nyt saareen pääsee lossilla ja sinne on rakennettu tieverkosto.

 

Suunta kohti kaverin mökkiä.

Ihmetytti, kun kutostiellä vastaan ajanut auto lätkytti valoja. Toisilla on sellainen tapa, että varoittavat ratsioista lätkyttelemällä valoja. Ajattelin ettei tunnu missään, sillä olin jo kertaallen ollut puhallutettavana saman päivän nimissä, tällä viikollahan on tehostettu tievalvonta ja pilliin saa varmaan puhallella.

Toinenkin vastaan tullut auto lätkytteli. Siinä vaiheessa kurvasin linja-autopysäkille: mikä nyt taas! Valot pimeenä. Ai, että otti raskaasti päähän. Autokirous lepää raskaana harteillani.

Kävin soittamaan miehelle ja tii, dii, dyy, akku loppui puhelimesta. Samalla muistin navigaattorin unohtuneen kotiin. Pikkaisen aikaa puhaltelin siinä pysäkillä ja mietin. Lisää huonoja merkkejä.

Ajoin vanhemmilleni ja kävin lainaamassa autoa. Neuvottu reitti muuttui täysin. Puhelin pimeenä, ei navigaattoria. Vaan löysin kuin löysinkin oikean tien ja oikean lossin.

1244101698_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Tein kaikki käskyt ja varoin visusti nojailemasta puomiin.

1244101937_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Turvallisesti mökillä. Saari risteilee pikkuteitä. Olin kuulema ensimmäinen vieras, joka osasi tulla suoraan, kysymättä matkalla opastusta. Pakkohan se oli, kun ei voinut soittaa. Ajoin vaan, luotin vaistoon ja odottelin kun mainitut kaksi tietä tulivat vastaan.

Kuvassa Ilkonselkä, Suur-Saimaalla, syvin kohta yli 64 metriä. Oli se maakravulle mahtava elämys 21 vuotta sitten, kun pääsin puskien takana olevalta laiturilta purjeveneen kyytiin. Suhina ja kohina senkun kuului, kun vene kiisi järven selällä. Silloin kaikuluotain näytti syvyyttä 64 metriä ja se tuntui aivan käsittämättömältä. Ja pelottavalta. Vauhti tuntui hurjalta; kuinka tuuli voi viedä niin kovaa?

Nyt tuuli pohjoisesta ja kovaa. Ei tehnyt mieli vesille, eikä veteen.

Ensin en meinannut lähteä saunaan. Ajattelin kiukaan kaatuvan päälle, lauteitten romahtavan tai muuta onnetonta, sillä olihan reissu alkanut huonosti. " No uimaan en ainakaan lähde. Pumppu tilttaa varmasti." Otin illan ylivarovasti. Ihan hirveä vieras.

Aamulla herättiin hyvässä järjestyksessä, happi ei ollut loppunut yöllä ja kaikki ok.

Alettiin sapuskan laittoon ja grillasin meille pihvejä. Harvoin kun tapaamme, ei rökellyksellä ja nauramisella ole rajaa, niinpä nytkin. Ei maltettu edes ruokapöydässä olla rökeltelemättä ja nauramatta.

Jotain kun sattuu, jälkikäteen asiat ovat mielessä kuin hidastettuina : yhtäkkiä kaveri nielee tyhjää. Tuli mieleen pöllön poikanen, jolle emo on tuonut liian ison hiiren, jota poikanen yrittää niellä.  Pomppasin samantien ylös ja sanoin, että nyt äkkiä kuistille.

Kuistilla kävin hänen taakseen valmiina toimimaan. Siinä samassa hän yökkäsi hirveän lihapalan ulos. Päivittelin: "Miten hirveen iso lihamällikkä siulla oli kitusissa!" "Nii. Ku mie en ehtiny yhtää sitä purra, vetäsin suoraa henkee."

Pikkaisen hysteerisinä naureskellen siirryttiin jatkamaan syömistä. Kaveri tuumaa:

"Ajattele. Mie oisin voinu kuolla."

"Nii oisit. Ja helposti."

Hiljaisuutta.

"Emmie kyl ois antanu siun kuolla, mie osaan sen otteen."

"Mut siinhä voi katketa kylkiluut?"

"Nii voi ja sisuskalut revetä. Mut ei se haittaa, jos henki säilyy."

Naurettiin ihan hysteerisinä ja helpottuneina. Sovittiin, ettei samaan aikaan mätetä ruokaa suuhun.

1244102046_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ajelin lossilla kotia päin ja ajattelin, miten pienestä se voi olla kiinni.