Tässäpä kuvia, joita näin äkkikseltään löysin.

Joskus pitäisi kaikki kansiot siivota ja laittaa aihealueittain, jotta jotain löytyisi helposti.

Kissat ovat kokeilleet kukan tuntua.

Ylläolevat kuvat on otettu 30.1.2009. Sain tämän ja kaksi muuta yksilöä muistaakseni vuosi sitten joulukuussa. Ne olivat jotain halpiskämmekkäitä. Nätisti ovat kukkineet. Yksi taisi kuolla: oli keskimmäisenä ruukussa liian märkänä.

 

Tämä on kuvattu tänään, 8.3.2009. Kukki varsinaiset kukkimiset jo aiemmin ja nyt teki rankaan kaksi nuppua, joista toinen jo aukesi ilokseni. Aiemman kukinnot valkoisia, nyt kaunista muutakin sävyä.

 

Tämän raadon sain äidiltäni. Toivottavasti saan sen vielä henkiin. Kaikki juuret ovat mädäntyneet liian kastelun takia. Lupasin ottaa sen hoiviini kukinnan jälkeen, minkä teinkin. Nyt vain toivon parasta.

 

Olen hirmuunen ihminen. Syön kaiken, mikä ei pääse karkuun. Nämä etskut söin tyhjäksi jossain raflassa ja pyysin vielä tyhjät kuoret mukaan!

Kämmekät pitävät näistä tyhjistä kuorista. Tai ainakin näin päättelin, kun joku sanoi niiden pitävän kalkkipitoisesta vedestä. Imekööt kalkkinsa noista.

 

ja niin ne tekevätkin. Ei aikaakaan, kun kukkis oli kasvattanut ilmajuurensa etanan kodin ympärille: tässähän pysyt.

 

Kuva kesältä 2006. Toisen sain vuonna 2003 tai 2004 ja toisen sitten myöhemmin.

kuten jo aiemmin mainostin, pidän Gloxioista.

 

Kesä 2006. En hoida näitä kukkia. Ne vaan kasvaa. Mieluummin liian kuivana, kuin märkänä. Kerran hoidin. Se kukka on vainaa.

Yhteensä kukkapöydällä viisi, korjaus kuusi, phaleonoepsista, kirjoitinkohan oikein? Korjaus tuli serkulta: phalaenopsis.

Nyt lähden takas ulos, mahtava ilma. Vaihdellaan näitten kukkien kuulumisia.

Laitakko äityli, www.osoitteesi, niin muutkin pääsevät seuraamaan kukkaharrastustasi?

Kasvatuksen riemua!

Toivottaa, Ampiine