Kustaanmiekan, eikun apostolinmiekan nuppu näytti aamulla tältä.

Kotiin palattua kukka oli levähtänyt auki.





Noinkohan avautumisen olisi nähnyt paljaalla silmälla, jos olisi vieressä vahtinut? Niin nopeasti sen on täytynyt tapahtua.


Pah. Meitä ei kukat kiinnosta. Pitää olla jotain parempaa.



Sielu huutaa ulkoelämää, kiipeilyä, vaanimista ja lammikoiden läiskyttelyä!



Pikkiiiiiis! Kiipeä tänne. Hopusti.



Odota! Otan kynnet esille.


Ja lähtee!



Raaps, raaps, raaps!



Ei sitä, tolvana! Se on puun juuri. Ylöspäin!



Kyns, kyns, kyns! Ähellys, ähellys, ähellys.



Ei voi olla totta. Kissa ei osaa kiivetä!



Ole vain, Tutka, siellä puussa. Teen sen, minkä parhaiten osaan. Pieksen vettä.



Antaa pöljäkkeen olla.



Kun puussa pitää suuta auki, niin joku lentää sinne varmasti. Jamiiii!

Jokos muualla tehdään pihahommia?

Pakko oli aloittaa, sillä suopayrtin rangat talon vierustalla olivat törkyistä katseltavaa. Vaikka pihahommat eivät ykkösintohimoihin kuulu, saa siinä samalla happea. Ja pikkuisen siistimpää ympäristöä on mukavampi katsella. Töitä siis riittää.



Ensimmäinen krookus on noussut huomaamatta ja ihan uuteen paikkaan. Kukinta näyttäisi olevan jo ohi, joten tätä kaunokaista ei ehtinyt avonaisena ihailemaan.



Kasvitieteeliset krookukset, Crocus chrysanthus, tien laidassa. Siihen ilmestyvät keväisin ensimmäiset pikku auringot tantereella. Nyt ne olivat supussa, sillä sää oli harmaa ja välillä leijaili pikkuisia lumihiutaleita.

Iltapäivällä tuli tekstari: oletko huomannut keltaiset krookukset tienlaidassa?

Aurinko alkoi paistamaan ja ihanaiset kasvitieteelliset olivat avautuneet. Ne ovat todella pikkiriikkisiä. Joskus aiemmin olen laittanut kuvan, jossa on jäneksen papu vierellä. Siitä näkee hieman mittakaavaa.



Nämä ovat joka vuosi kuvattuina saman näköisiä - ja yhtä ilahduttavia.




Idänsinililja? Skillaksi sanomme. Seinän vierus näitä täynnä ja avautunevat lähipäivinä.





Lunta on vielä runsain määrin. Siitä huolimatta pionit nousevat. Pionit, jotka eivät koskaan kuki.



Alastomatimmet eli syysmyrkkyliljat tekevät lehtensä kukkiakseen syksyllä.

Ilmat paranivat. Matoja tuli taas uitettua ja pilkkivehkeitä ulkoilutettua.




Paluu arkeen.

" Sun Japonica taitaa olla kuollu."

"Kui?"







Vaan ei hätää.



Vanhapoika lisääntyy tarmokkaasti.



Vanhanpojan pojat selällään. Kymmenen alkua on istutettuina purkkeihin. Nämä ovat sitkeitä tapauksia.


Tämän kukintaa nyt odotellaan.



Apostolinmiekka, apostolinkukaksi jotkut myös mainitsevat. Täst kukasta mie piän.

Pääsiäisenä möllötetään ja mietitään syvällisiä.

Perinteinen ajankohtaan kuuluva sää luo hyvät puitteet.




Onneksi meillä on mustarastaat. Ovesta ulos astuessa kuuluu tuk, tuk, tuk tai pät, pät, pät.
Hirmuinen kuhina puissa ja ilmassa. Kaikenlaisia siivekkäitä suihkii ilmassa.

Kovin ovat arkoja vielä. Minkälainen väijyteltta lie pitäisi pihalle pystyttää, että saisi kunnon kuvia niistä.



Kuurutaan...



...ja välillä näyttäydytään.



Pihalla on neljä yksilöä, joista ainakin yksi on naislintu.
Mustarattaat siis rastaat ovat todella hauskoja seurattavia. Ne ovat niin iloisen ja touhukkaan oloisia.

Vaahteroiden juurelta on jo maa paljastunut. Rastaat kaivelevat syötävää niiden juurelta tarmokkaina ja nakkelevat  puun lehtiä. Puunjuurelta toiselle siirtyessään ne ylittävät lumialueen juosten. Painelevat kyyryssä hirmuista kyytiä pälveltä toiselle.

Eilen laitoin linnuille uuden talikyörän ja ruokintamökkiin jyviä. Ei ole luonnossa vielä tarpeeksi pälvipaikkoja, eikä muutoinkaan linnuille syötävää.

Omenoita pitää rastaille myös hommata. Niistä ne pitävät.



Viime vuonna huhtikuun loppupuolella mustikset olivat jo melko kesyjä. "Käyneitä omppuja, jamiii!"



On epäilys, että tämä naislintu oli vahvasti päihtynyt lentäessään kuistille sisään. Vapauteen päästyään se istuksi hetken vaahteran oksalla, eikä ollut moksiskaan.



Tätä en tunnista. Se lauloi kauniisti. Voiko olla myös mustarastas? Sillä on suorempi ja pidempi nokka, sen höyhenissä on sateenkaaren värit, hieno.

Mutta mik hän on? Noita ei ole vielä tälle vuodelle näkynyt.



- Ei. En ole raapinut lattiaan jälkiä.

- Ei. En ole nähnyt kuka olisi voinut raapia.

Jassoo. Tuli sitten hankittua kukka helppohoitoisimmasta päästä.

Kodin kukat ja viherkasvit, Wsoy, osaa kertoa kasvista mm. seuraavaa: "Joka onnistuu kamelian kasvattamisessa ja saa sen kukkimaan vuodesta toiseen, voi pitää itseänsä todella taitavana! Kamelia on kaikkein vaikeimmin hoidettavia huonekasveja."

Kannustavaa.

"Jotta kukat avautuisivat, on lämpötilan oltava mahdollisimman tasainen. Jos huoneen lämpötila muuttuu, jos tulee liian lämmintä tai vetoista tai jos kasvia siirretään, nuput voivat pudota. Kasvia ei saa edes kääntää, jotta kukinta ei häiriintyisi."

Rasti kaikkiin ruutuihin, kaikki on tullut jo tehtyä.

Ihme kyllä, kukassa on vielä nuput tallella ja monet niistä avautumassa. Voiko vielä tulla takaisku?

Keraamiset ja lasimunat putsataan mullasta.

Jotkin munat ovat esillä ympäri vuoden, kukkaruukkuihin sijoitettuina.  Varsinaiset pääsiäismunat ovat vintillä ja ne ovat esillä vain pääsiäisen aikaan. Niitä ei pestä.



Muoto on tärkeää ja materiaali. En koe kerääväni munia, mutta hyvän sellaisen nähdessä tulee tehtyä hankintoja. Näissä miellyttää muodon ja värin lisäksi karhea pinta.



Kivimunia tulee hommattua silloin tällöin. Samoin kriteerein.



Taustalla sorvausharjoitus: munan sorvaaminen märästä puusta. Jos olisi aikaa, niin niitä tulisi varmaankin tehtyä. Eri muotoisia ja vetelisin värit pintaan, omalla tavallani. Puumuna kuivatettiin puupurussa hissukseen, ettei se olisi liian nopeasti kuivettuaan halkeillut. Muutama pikku halkeama siinä kuitenkin näkyy.



Käsityöläisen ja keraamikon tekemä keraaminen muna. Tämä on vain pääsiäisen aikaan esillä, eikä sitä pestä.
Munassa viehättää aihe, pelkistetty kuviointi ja lasittamaton pohja.



Munan toinen puoli. Annien munat olivat omaa luokkaansa. Usein niissä oli kukkia kauttaaltaan tai muita kuvioita.




Tämä muna kuuluu myös suosikeihini. Puumuna on pohjamaalattu omanlaisellaan tekniikalla. Väritys on mystinen. Värien hehku ei  valitettavasti pääse kuvassa oikeuksiinsa.



Munan on tehnyt kuvittaja ja taiteilija, jolta sain sen lahjaksi. Vanhan herätyskellon vedin alaosassa luo oman tunnelmansa.



Keraaminen muna on ostettu Nikkilän sairaalasta siellä töitään tekevältä keraamikolta. Valitettavasti tekijän nimeä en muista. Tässä viehättää krakeloitunut pinta.

Vakimunat.



Nämäth pötköttävät ympäri vuoden kukkaruukuissa. Koboltin värinen lasimuna on vähän liian koboltti makuuni, mutta kukkien seassa menettelee.



Ja tämä punainen on ostettu Vyborgista. Da, da, tiedetään. On kallis, on, koska punaisen värin tekemiseen käytetään ehtaa kultaa. Miten voikin lasimunat olla vaikeita kuvattavia. Värit pielessä, punainen väri oikeasti aivan hehkuu.




Ja askartelua paskartelua. Värin jälkeen pintaan on suihkutettu fixatiivia, etteivät värit irtoa.

Jos munia puhaltelee tyhjäksi, kannattaa muistaa putsata huulet huulipunasta ja -rasvasta.
Aikoinansa ihmettelin ja samalla hinkkailin huuliin lisää rasvaa, että mikä äärimmäinen näissä munisa on vialla, kun yläosaan ei värit tartu.

Sitähän voi tietenkin käyttää myös hyödyksi. Rasvaa tai vahaa. Voi tehdä ikään kuin batiikkimunia.
Sulaa kynttilävahaa voi tiplutella munan pintaan mieleisekseen, muna väripataan ta tadaa, hienot kuviot näkyvät munan pinnalla.

Isoin muna on ankan tai hanhen. Niitä kun vain saisi.


Aijuu.


Tämä muna meinasi unohtua esittelystä. Olin kuskina. Työkaverin kanssa vietiin kirkkotekstiilejä. Siis ei varastettu, vaan vietiin niitä seurakunnan tilaamina kirkkoon. Tuommoiset munat saimme sillä reissulla silloiselta kirkkoherralta.

Iloosen värinen styroksimuna pääsee aina pääsiäisen aikaan esille. Jep, jep.

Tähän aikaan kaupoissa käy kuhina siemanhyllyjen ympärillä. Joissain paikoissa jo tammikuussa oli aukkopaikkoja siemenvalikoimissa.

Orvokit ovat viime kesältä. Ne ovat edellisen kesän siemenistä itsestään kasvaneet.
Vaikka ruukku näytti tylyltä alku kesän ajan, niin heinäkuussa itsestään kasvaneet orvokit kukkivat näin terhakkaina.

Siemeniä en ole ostanut, itselle. Yksi mukula oli kuitenkin ostettava. Gloxinia. Ja hrrrrr. lankesin. Liha on heikko. Kukkakauppaan oli tullut Gardenia. Nyt se totuttelee meillä oloa keittiössä, muista erillään. Kestää kuuleman mukaan jopa -10 astetta, mutta ei meillä nykyisin sentään niin kylmää enää sisällä ole.

Täältä viidakosta joutaisi muutama yrtti naapureillekin, punasarja eli kliivia on nyt jaettu : )

Riemukasta eloa!
ampiine

Viikonloppuna Pasilassa järjestettiin Vedenalaisen kuvaamisen seminaari. Kovasti oli mielenkiintoinen ja mieleenpainuva tapahtuma.




Mistä johtuu? Aina kun irvailee ja heittää herjaa jostain asiasta, niin johan kapsahtaa omaan nilkkaan.


Kyytiläisen kanssa  reissusta palatessa naurettiin omille hölömöille jutuille tikahtuaksemme.

Viime viikolla irvailin ja naureskelin tälle: "Jysähti, joo, nyt jysähti se..."

Timoa ei kyllä näkynyt, mutta kirkas valo säkkipimeydessä suoraan silmille vaientaa iloisimmankin karjalaisen.

Seuraavan kerran naurettiin, kun huomattiin kaukaa väläys. Kuin yhdestä suusta kiljahdimme; hee, kenelle nyt välähti!

Kerran kesällä tuli kruisailtua Etelä-Karjalasta Keski-Pohojammaalle, ei tuhannen kapakan, vaan tuhannen kirkon ja hautuumaan kautta. Kulttuurimatkailua parhaimmillaan.

Matkalta löytyi paikka nimeltä Soini. Matkakumppani oli siinä vaiheessa jo melkoisen kyllästynyt kulttuurimatkailuun ja jäi mieluummin helteiseen autoon lukemaan Ehtoo-Lehteä tai - Sanomia.

Vaan mikä löytö!

Graniittileijonat vahtivat ylväinä Soinin sankarihautausmaata.

Leijonat ovat Helvi Hyvärisen, vuonna 1956 veistämiä punagraniittisia perinteisemmän kiventyöstön ja muotoilun taidonnäytteitä.

Helvi Hyvärinen

 

Opiskeluaikana piti suunnitella ja toteuttaa valasin kivestä. Siitäköhän se jäi päälle?

Hyllyssä odottaa tuunausta koko kasa valaisimen raatoja. Enpä tiedä, meniköhän pitsihuuma kohdallani jo ohitse, pitääpä miettiä.

Moni asia tulee tehtyä opin ja erehdyksen kautta. Kun yhden kerran tekee, toisen kerran jo tietää, miten pitäisi tehdä.

Chiliä ei kannata alkaa kasvattamaan tammikuussa vetoisan ikkunan alla lämpötilan ollessa 16 astetta.

 

Alkuperäsenä suunnitelmana oli tehdä ja visusti vielä, valaisin harmaasta graniitista. Työstä tehtiin hahmomalli 1:1, materiaalina finnfoam. Siitä tuli ilmetä kiven tuntu, siispä muovin pintaan kivi-imitaatiota peiteväreillä. Kannatti tehdä.

Hahmomallista viimeistään näki, ettei Ristijärven harmaa toiminut pienehkössä esineessä. Kiven kuvio on liian iso ja teki levottoman vaikutelman. Kiveä käytetään enemmän isommissa kohteissa. Alkuperäisen suunnitelman mukaisen kiven vaihtamiseen vaikutti myös viisaampien neuvo, ettei rakeinen kivi todennäköisesti kestäisi työstöä. Siis gabroa, hyvä kivi kohteeseen kaikinpuolin ja musta vielä.

Omat opettajat eivät pahemmin ottaneet kantaa suunnitteluvaiheessa, mikä hyvä. Varmaan keskenään miettivät, että antaa touhuta : ) Omalla koululla ei ollut työstämiseen tarvittavaa laitteistoa. Kivet kassiin ja onnikalla 75 kilometrin päähän Tervolan kivikoululle.

Siellä paikallinen opettaja työstösalissa osoitti myötämielisyyttä huutamalla omille opiskelijoilleen: "Tulukaapa kahtommaan, kun muotoilija tullee Rovaniemeltä työstämmää kiviä! Täsä ei oo mittään järkiä."

Oi, vieläkin hävettää. Olihan se pikkuisen haastava työ, mutta onneksi oli mukava ja kannustava opettaja apuna tekemässä asetuksia. Yötä piti reissussa olla, sahaaminen jatkui seuraavana päivänä.

Lopullisesti valaisin valmistui vasta kivipajalla, missä oli asianmukaiset laitteet.

 

Gabro -valaisin on muisto antoisasta tekemis-kokemuksesta, eikä siinä oikeasti ole "mittään järkiä", heh.

 

Kohti uusia haasteita,

ampiine

 

 

Bella. Mille alettas?

Aletaan pummimaan ruokaa!

Oooooh, mitkä herkkuhajut!

Uuuuh! Siipikarjaako?

Eiiiiih! Kanahöyryt menevät suoraan metsästäjän hermostoon!

Anna, anna, anna!

- Antoiko?

- Ei.

 

ja tyrni olisivat nyt kova sana, jos niitä sattuisi olemaan. Tyrnit on kaikki syöty ja saskatooneja ei riittänyt pakastettavaksi asti.

Loma on mennyt erinomaisen perinteikkäästi, sohvaa paikallaan pidellessä. Alkaa elokuvankatselukiintiö olla täynnä tällä erää. Miksi lomalla pitää aina tulla kipeäksi? Kalareissut sai unohtaa tyystin.

Toisaaltaan. Lomalla piristää kummasti näkymä ikkunoista ulos katsottaessa; vettä / räntää tulee viistonaan.

http://suomalainentaimi.fi/saskatoon-marjatuomipihlaja

Saatiin joitakin vuosia sitten lahjaksi pari pensasta kyseistä lajiketta. Kasvavat pihan perällä, oman onnensa nojassa, melko menestyksekkäästi vielä. Täytyy myöntää, ettemme ole pihamöyrijöiden aatelia. Onneksi sitä lajia on sukuun ja ystäväpiiriin siunaantunut. Olemme jollakin lailla tietoisia viimeisimmistä villityksistä. Nyt taitaa olla tapetilla tai ollut jo jonkin aikaa Goji -marja, uusi superfood : )

Joku varoitti, että saskatoonit kasvavat hirrrvittävän korkeiksi. Jusekset eli pupuset eivät ole niitä pahemmin syöneet. Muutaman kerran olen leikannut niitä matalammiksi. Saskatoon -lajeja on useita erilaisia ja kaikki lienevät jalostettuja tuottaakseen kunnon marjasatoa. Nämä pusikot tuottavat ihan hyvän makuisia marjoja. Makuasia, toki.  Olkoot pensaamme Martin -nimisiä, kunnes oikea nimi niille löytyy.

Viime kesänä tuottivat ensimmäisen kerran naposteltavaksi asti satoa. Ehdin syödä muutaman makian marjan, lopusta pitivät räksät huolen. Marjat kypsyvät eri aikaan. Terttuina niitä ei voi kerätä.

Joskus joku erheellisesti vertasi näitä mustikkaan. Samaa on vain väri.

 

Tyrnimehua, pakastetuista marjoista lingottuna. Melkoisen äpäkän makuista tavaraa.

Kaikenlaiset marjat ovat hyviä. Vaihtelu virkistää. Mehulasin kaverina Disocactus Achermannii. Sitä me emme ole syöneet : )

 

Niinpä. Elämän ensimmäinen, mutta tuskin viimeinen pilkkikisa ohitse.

Ahti oli nihkeällä tuulella. Manasivat säätä ja kellonaikaa. Tosi kalanaiset / -miehet vetivät kaloja kaikesta huolimatta.

Kisan pienimmät ja suurin. Painoa sillä oli 167 grammaa.

Pienin 11 grammaa : )

Palkintopöytä.

Noutopöytä.

 

The mäki.

Sen verran on itsesuojeluvaistoa, etten lähtenyt potkurilla. Matkalla on kaksi isoa mäkeä. Tämä on toinen niistä ja vallan huikea. Tuosta ei olisi potkurin kanssa ilman lasarettireissua selvinnyt.

Vaikka menikin matojen uitteluksi, innosti niin, että lähtisin näiltä jalansijoilta merta edemmäksi kalaan. Pakko hankkia vielä powerbootsit. Reikäisillä kumppareilla on ilkiä olla tuntitolkulla pakkasessa.

Ah, ulkoilun riemua!

 

 

 

 

Kylällämme järjestetään tänään pilkkikisa. Viime kesänä osallistuin täällä onkikisaan, elämäni ensimmäiseen. Ettäs oli hauskaa! Sijoitus oli siinä 28. paikkeilla, heh.

Ostin miehelle joululahjaksi pilkkipöntön. Sen sisällä on pilkkivehje ja reikäkauha. Tarkisteltuani tilannetta huomasin, ettei pilkkilaitteessa ollut siimaa, ei koukkua, eikä mitään. Tähän asti olemme pilkkineet muiden valmiiksi rakentamilla laitteilla.

Siis kauboille! Kiireesti. Ehdin pikkuiseen eräputiikkiin hieman ennen sulkemista, mutta kuulkaa poijjaat ja naiset, millaista asiakaspalvelua sieltä saikaan.

 

Asiakas: Menen huomenna pilkkikisoihin. Myy sellaiset vehkeet, millä saa suutarin.

Myyjä: Heh, suutarin saaminen olisi lottovoittoon verrattavissa, voisiko olla jotain muuta?

Asiakas: Sitten semmoinen tavallinen pilkkivehe, tummiin vesiin. En ymmärrä näistä, ehtisitkö kasata kaksi kappaletta?

Myyjä: Ilman muuta!

 

Ai jumatkekka, arvostan korkealle tuollaista asennetta. Siinä sitten yhdessä valittiin osia pillkirunkoon. Samalla haasteltiin kalajuttuja. Arvostan syvästi myyjän ammattitaitoa ja tietämystä.

 

Myyjä: Haluatko värikkään vai värittömän siiman?

Asiakas:Hmmmm? Sellaisen tietenkin, mitä kalat eivät näe.

Myyjä, edelleen yhtä kohteliaasti ja aurinkoisesti: Khöm, värikästä siimaa kalat eivät näe, mutta pilkkijä näkee, jos se menee vaikka sotkuun...

 

Koukku yhdistettynä palloon ja karvoihin on mielestäni mormuska. Myyjä nimitti sitä morriksi.

Tästä myyjä käytti nimitystä pilkki. Mielestäni se on kuva tai lusikka : )

Isän kalakontissa on tuollainen (kontti mökillä, ei ehtint tähän hätään), muistelen kuulleeni nimen hopeasiipi, voiko olla?

Enolta lainatussa pilkissä oli tuollainen varsi. Sellainen siis piti hankkia. Siihen saa nopeasti kieputettua siiman, eikä mene sotkuun. Tosin viime talvena en malttanut askarrella siimaa senkään ympärille, vaan tuli vedeltyä siima hangelle. Enkä yhtään muistanut, että siinä oli matkalla tuollainen pilkki. Meinasin ostaa pelkän morrin.

Ja syötit. Kärpäsen toukkia, värjättyjä.

Jaja ja, nämä ovat ihan hirrrrveeeen villejä! Kuvasta näkee, kuinka ne riehuvat.

Pikaisen kuvaussession aikana kerkesivät karata purkista sohvallemme, yäks.

 

Kuulin, kun toinen asiakas osti purkillisen tavallisia ja yhden purkin värisekoituksia.

Värisekoitus. Ehkä näille on syötetty erivärisiä raatoja. Hirrrrveeen villejä!

 

 

Vaan nyt hopusti toimeen!

Yhtä riemukasta sunnuntaita toivottaa,

ampiine

Tuulee. Nahkakypärä päähän.

 

 

 

 

 

 

 

 

kun alle ei pääse.

Helmikuun 12. päivä.

Pyhäjärven jäällä näytti kovin puhtoiselta. Ei paljon jälkiä näkynyt. Muutama pilkkijä kaukana, kaukana.

Eno pyysi mukaansa katsomaan matikkapyydyksiä. Korvaläpät  liehuen mukaan.

Reikälapiolla avannon tyhjennys hoituu sutjakkaasti.

Nousee, nousee ja jotain siellä liikehtii...

...luikeroita!

Kookas Lota lota. Yksi oli niin iso, ettei meinannut katiskasta ulos mahtua.

Jk. Pötikällä painoa 3 kiloa 50 grammaa.

Matikka eli made on erinomaisen herkullista syötävää.

 

Bellan olemuksesta päätellen ne voivat olla myös pelottavia.

Huaaaa! On kait se pakko tuokin monsteri haistella.

Lituskat katiskat takaisin järveen.

Hyi, että. Tuoltako ne tuli?

Melkein yhtä inhottavia kuin sienet.

 

Saimme mukaamme parit matikat ja teimme niistä

Pystymatikkaa

• leikataan nyljetyt, päättömät matikat noin tulitikkuaskin pituisiksi pätkiksi
• kieputetaan niiden ympärille pekonia
• laitetaan matikkarullat pystyyn uunivuokaan
• päälle hieman voita

Annetaan paistua uunissa, kunnes ovat kypsiä. Tämä on muunnelma toissa Tuomaksena saamastani pystymatikka-ohjeesta. Hyvää tuli.

 

Mutta nämä pojat ne osaavat nauttia kalastuksesta:

Fishing under ice

Kaikki ovat tämän varmaan jo nähneet, mutta itse en katselemiseen kyllästy. Parasta, mitä on aikakausiin nähty.